Pika-apu
Pikaiset tiedot ensiavuksi
Ennenkuin teet mitään sopimusta muista ottaa asioista riittävästi selkoa. Sopimusta on jatkossa vaikeaa muuttaa. Muista että teet sopimuksen jopa 18 vuodeksi eteenpäin. Mieti siis onko esim. tapaamisasiat tai elatusmaksu kohtuullinen. Ajattele mitä tapahtuu jos tulosi tippuvat tai jäät työttömäksi. (maksun muutos alaspäin on usein pitkä ja kallis prosessi oikeudessa) Tee mielummin ensin määräaikainen sopimus. Lasten huollon osalta yhteishuolto on hyvä ratkaisu. Älä hyväksy yksinhuoltajuutta kuin vain poikkeustapauksessa erityisin perustein. Täytäntöönpanolain mukaan 12-vuotiaan oman tahdon vastaista tointa ei saa tehdä liittyen tapaamisiin ja asumiseen. Eli 12 vuotias päättää itse asumisesta ja apaamisista ja lain mukaan lapsia on kuunneltava ja heidän kehitysasteensa mukaisesti huomioitava heidän tahtonsa. Muista elatusmaksua määritellessä, että myös laajoista tapaamisista (jos asut lapsista kovin kaukana) syntyy kuluja sekä miten matkakulut otetaan huomioon. Hyvä sopimus on että molemmat osallistuvat matkakuluihin puoliksi. Muista, että elatusavut ovat heti vahvistamisen jälkeen perimiskelpoisia ja millään vanhempien välisillä suullisilla tai kirjallisilla sopimuksilla ei ole mitään merkitystä mikäli niitä ei ole vahvistettu kunnan sosiaalitoimessa tai käräjäoikeudessa. Lapsen oikeuksiin kuuluu tavata molempia lapsia. Älä hyväksy perusteettomia rajoituksia. Valvotut ja rajoitetut tapaamiset ovat vain ääritapauksia varten. Muista, että sopimusta ei tarvitse allekirjoitaa heti lastenvalvojan luona. Ota mielummin ehdotus mukaasi ja etsi tietoa ja kysy vaikka Elatusvelvollisten liitosta lisätietoja. Sopimusta on jälkikäteen todella vaikea purkaa!
|