Elatusvelvollisten Liitto ry:n jäsenkirje 1/2021

Tervehdys! Vuosi 2020 on takana ja nyt eletään jo kevättä 2021. Tilanne näyttää kuitenkin hyvin samalta kuin vuosi sitten. Suomi on nyt poikkeusoloissa, aivan kuten viime keväänäkin. Koronatartunnat ovat huipussaan, rajoituksia on tiukennettu ja ihmiskontakteja vältellään. Suunnittelussa toistuu valmistelun, siirtelyn ja perumisen kaava. Kauan odotetut, koronaviruksen vastaiset rokotukset aloitettiin loppuvuodesta...

Uuteen elokuvaan etsitään miesten kokemuksia erityisesti avioerosta ja lasten huoltajuudesta

Elokuvatuotantoyhtiö Oktober etsii seuraavalla ilmoituksella miehiä kertomaan tarinansa: "Ohjaaja Joonas Berghäll työstää uutta elokuvaansa, jossa kerrotaan erilaisissa haastavissa elämäntilanteissa olleiden miesten tarinoita. Suomalaismiesten tyytyväisyys omaan elämäänsä laskee tilastojen mukaan 30 ikävuoden jälkeen ja naiset ovat keskimäärin tyytyväisempiä elämäänsä kuin miehet - me haluamme ymmärtää miksi. Etsimme nyt miehiä jakamaan oman...

Autoliiton palveluille täysi kymppi

Tammikuisena lauantain pakkasaamuna 30.1.2021 kävin kaupassa ostamassa pojalleni Tonylle täytekakun ja viinipullon syntymäpäivälahjaksi seuraavan päivän visiittiä varten. Sainkin ostettua lahjukset, tulin kotiin ja vein ostokset odottamaan seuraavaa päivää. Sunnuntaiaamuna oli vielä kovempi pakkanen. Sain auton ovet auki, asetin kakun ja viinipullon kassiin takapenkille ja aloitin raappaamaan autoa. Kun sain homman...

Opinnäytetyö uudistuneen lapsenhuoltolain vaikutuksista käräjätuomareiden näkökulmasta

Tradenomiopiskelija Julia Huovinen Laurea-ammattikorkeakoulusta teki opinnäytetyön ”Lapsenhuoltolain uudistus 1.12.2019 ja lakimuutosten vaikutukset käräjätuomareiden näkökulmasta”. Työn toimeksiantajana toimi Elatusvelvollisten Liitto ry. Huovisen työ on empiirinen oikeustutkimus. Työn tarkoituksena oli perehtyä uusittuihin lainkohtiin ja selvittää lakimuutosten vaikutuksia. Lisäksi työssä selvitettiin käräjätuomareiden tyytyväisyyttä uudistettua lakia ja sen tuomia muutoksia kohtaan. Työ sisältää otteita...