Lasten ja nuorten mielenterveyspalvelut kuntoon

Elatusvelvollisten Liitto korostaa julkilausumassaan, että maamme tulevaisuus on lapsissa ja nuorissa. Heidän terveydestään riippuu jatkossa meidän kaikkien hyvinvointi. Maassamme on lähes 20 000 lasta ja nuorta sijoitettuna kodin ulkopuolelle. Sijoitettujen määrä on lisääntynyt vuosittain 2–5 prosenttia. Noin 20–25 prosenttia nuorista kärsii jostain mielenterveyden häiriöstä. Masennusoireilua esiintyy yli 20 prosentilla nuorista....

Lainsäädännön lähtökohtana tulisi olla vuoroasuminen – kuitenkin olosuhteet huomioiden

Elatusvelvollisten Liitto on antanut lausunnon sosiaali- ja terveysministeriölle toimenpidesuunnitelmasta lainsäädännön ja toimintatapojen kehittämiseksi lasten vuoroasumisen tilanteissa. Toimenpidesuunnitelma sisältää sosiaaliturvaan, sosiaali- ja terveys- ja sivistyspalveluihin sekä elatusavun määrittämiseen kohdentuvia toimenpide-ehdotuksia lasten ja perheiden tukemiseksi vuoroasumisen tilanteissa sekä muissakin ns. kahden kodin tilanteissa. Suunnitelmassa on kartoitettu, mihin suurempiin kokonaisuudistuksiin toimenpide-ehdotukset mahdollisesti kytkeytyvät....

Julkilausuma: Kansalaisaloite lapsen elatusapua ja elatustukea koskevien lakien uudistamiseksi

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin (8.4.1983/361) tehtiin laaja uudistus vuonna 2019. Sen sijaan laki lapsen elatuksesta (5.9.1975/704) on auttamatta vanhentunut uudistetun lapsenhuoltolain ja yhteiskunnan muuttumisen myötä. Elatusapujen määräytyminen on perustunut tähän asti lakiin lapsen elatuksesta ja vuodelta 2007 peräisin olevaan oikeusministeriön ohjeeseen. Oikeusministeriön ohje on edesauttanut riitoja vanhempien...

Julkilausuma: Kansalaisaloite elatusapulainsäädännön uudistamiseksi

Elatusvelvollisten Liitto ry on päättänyt Helsingissä lauantaina 19.6.2021 pidetyssä kevätkokouksessaan käynnistää kansalaisaloitemenettelyn lapsen elatusapua koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Liitto on tehnyt marraskuussa 2020 ehdotuksen elatusapua koskevan lainsäädännön uudistamiseksi. Lakiehdotus perusteluineen on lähetetty eteenpäin oikeusministeriölle ja eduskuntapuolueille. Asia ei kuitenkaan vielä ole edennyt ministeriössä ja eduskunnassa. Elatusvelvollisten Liitto ry:n tarkoituksena on tehdä...

Julkilausuma: Elatusapujen määräytyminen uudistettava

Koronaviruskriisi on aiheuttanut monelle elatusvelvolliselle vakavia taloudellisia vaikeuksia esim. lomautuksen tai irtisanomisen johdosta. Tällöin tulisi pyrkiä sopimaan elatusapujen alentamisesta joko määräaikaisesti tai toistaiseksi. Mikäli sopimukseen ei päästä, on nykyinen oikeustila monilta osin kohtuuton. Ensinnäkin tuomioistuin voi nykyisen elatuslain nojalla muuttaa elatusapujen määrää aikaisintaan kanteen vireille tulosta lukien. Toiseksi käräjäoikeus ei...