Opinnäytetyö: Lapsen elatusavun muuttaminen – Muutosprosessissa etävanhemmalle aiheutuva taloudellinen menetys

Johanna Huhtalan opinnäytetyö "Lapsen elatusavun muuttaminen: muutosprosessissa etävanhemmalle aiheutuva taloudellinen menetys" on valmis ja verkossa luettavissa. Työ toteutettiin Elatusvelvollisten liitolle. Työssä selvitettiin, mitä lapsen elatussopimuksen muuttamisesta säädetään oikeudellisesti sekä kuvattiin elatussopimuksen muuttamisprosessia. Tarkoituksena oli löytää vastaus siihen, miten elatusapua suorittavalle vanhemmalle voi aiheutua taloudellista tappiota elatussopimuksen muutosprosessin aikana. Lisäksi selvitettiin,...

Elatusvelvollisten Liitto ry:n jäsenkirje 3/2021

Tervehdys Elatusvelvollisten Liitosta! Vuosi 2021 lähenee loppuaan, ja vuoden viimeinen jäsenkirje on käsillä. Melkoinen vuosi tämä on ollutkin. Mukaan on mahtunut sekä vakiintunutta että myös uutta toimintaa eroperheiden hyväksi. Kuluneena vuonna aloitimme kolmivuotisen Lapsiperheen erokirja -hankkeen ja käynnistimme kansalaisaloitteen lapsen elatusavun uudistamiseksi. Tarve liittomme toiminnalle korostuu vuosi vuodelta, kun yhteiskunta...

Opinnäytetyö: ”Sä et niitä vie minnekään” – Torjuttujen vanhempien kokemuksia vieraannuttamisesta

Juhani Kaasisen tekemä opinnäytetyö koskien torjuttujen vanhempien kokemuksia vieraannuttamisesta on valmis ja luettavissa täällä. Opinnäytetyö toteutettiin Elatusvelvollisten Liitolle. Vieraannuttaminen koetteli kohdevanhempien ja heidän lastensa välistä suhdetta, vaikuttaen myös heidän hyvinvointiinsa. Opinnäytetyön merkittävimpänä tuloksena kuitenkin oli, että kaikki haastatteluihin osallistuneet vanhemmat olivat säilyttäneet suhteen lapsiinsa. Osa koki suhteen jopa vahvistuneen. "Jatkotutkimuksena...

Elatusvelvollisten Liitto on hyväksytty Lapsen oikeuksien viestintäverkoston jäseneksi

Elatusvelvollisten Liitto ry on hyväksytty marraskuussa 2021 jäseneksi kansalliseen Lapsen oikeuksien viestintäverkostoon. Verkosto muodostuu valtion ja kirkon toimijoista, lapsi- ja nuorisojärjestöistä sekä lapsiasiavaltuutetun toimistosta. Jäsenet ovat vakiintuneita toimijoita, joiden työssä lapsen oikeudet näkyvät ja joilla on rooli lapsen oikeuksien viestinnässä. Lapsen oikeuksien viestintäverkoston tavoitteena on lisätä YK:n lapsen oikeuksien sopimuksen...

Keski-Suomen Elatusvelvolliset järjestää pikkujoulut

Keski-Suomen Elatusvelvolliset ry järjestää jäsenilleen pikkujoulut Siipirataslaiva Vellamossa (Jyväskylän satamassa) lauantaina 11.12.2021 klo 18 alkaen. Omavastuu pikkujouluruokailussa on 10 € / jäsen. Mukaan mahtuu 10 nopeinta ilmottautujaa. Avecitkin ovat tervetulleita, mikäli mukaan vain mahtuu. Aveceille ruokailu on kokonaan omakustanteinen. Ilmottautumiset keskiviikkoon 1.12. mennessä yhdistyksen puheenjohtajalle Sami Nummelinille sähköpostitse osoitteeseen saminummelin88@gmail.com...

Kun Kela 2.0 ei olekaan sinun kelasi

Istun iltapalalla kahden lapseni kanssa kolmistaan. Syödään itseleivottuja sämpylöitä juustolla ja hörpitään teetä. Meidän arki jatkuu iltatoimien jälkeen seuraavana päivänä aamupuurolla ja lähden taas ajamaan lapsia kouluun 38 km päähän. Työt toimistolla ja kolmen maissa hakemassa lapsia koulusta, nopea ruoka ja illan harrastuksiin, salibandya ja jalkapalloa. Iltaisin kun lapset on...

Julkilausuma: Kansalaisaloite lapsen elatusapua ja elatustukea koskevien lakien uudistamiseksi

Laki lapsen huollosta ja tapaamisoikeudesta annettuun lakiin (8.4.1983/361) tehtiin laaja uudistus vuonna 2019. Sen sijaan laki lapsen elatuksesta (5.9.1975/704) on auttamatta vanhentunut uudistetun lapsenhuoltolain ja yhteiskunnan muuttumisen myötä. Elatusapujen määräytyminen on perustunut tähän asti lakiin lapsen elatuksesta ja vuodelta 2007 peräisin olevaan oikeusministeriön ohjeeseen. Oikeusministeriön ohje on edesauttanut riitoja vanhempien...

Haetaan haastateltavia etä-äitiyttä koskevaa opinnäytetyötä varten

Onko sinulla kokemusta etä-äitinä olemisesta? Haluaisitko kertoa kokemuksistasi ja osallistua haastatteluun opinnäytetyötä varten? Sosionomiopiskelija Janina Ristolainen Metropolia ammattikorkeakoulusta etsii haastateltavia etä-äitiyttä koskevaa opinnäytetyötään varten. Alla on Janinan kirjoittama saatekirje, jossa on lisätietoa työstä ja osallistumisohjeet. Tätä tiedotetta saa myös jakaa! *** Hei, Olen sosionomiopiskelija Metropolia ammattikorkeakoulusta ja teen opinnäytetyötä Elatusvelvollisten...

Lapsilla oikeus kumpaankin vanhempaansa ja myös etävanhemmilla oikeus perhe-elämään

Vuodesta toiseen tulee kysymyksiä ja yhteydenottoja muualla asuvilta vanhemmilta; miksi en saa tavata lapsiani, miksi lähivanhempi edellyttää valvottuja tapaamisia. Miksi olen vain ”rahapussi” ilman oikeutta tavata lapsiani? Miksi lähivanhempi estää etävanhemmalta EU-direktiivien mukaisen perhe-elämän, johon kuuluu myös oleilu omien lasten kanssa? Näistä syistä johtuen kuulemme monen etävanhemman ilmoittavan haluttomuudesta maksaa...